Printer-friendly
Send to friendRobi laajenee lujaa vauhtia
Robin kasvuvauhti viime vuoden loppupuolella ja tämän vuoden alussa on ollut poikkeuksellisen lujaa. Robi-tuoteperhe on laajentunut monilla uusilla tuoteryhmillä, ja samaan aikaan on hankittu useita uusia edustajia monissa maissa. Robin kehittyminen oman alansa maailmanlaajuiseksi markkinajohtajaksi on nyt alkanut.
Huhtikuun lopussa Saksan Münchenissä pidetty maailman suurin näyttelytapahtuma Bauma oli Robin todellisen kansainvälisen lanseerauksen ponnahduslauta. Robi esitteli osastollaan jokaisen tuoteryhmänsä mallikappaleet, ja samalla Robi siirtyi monien suurten kilpailijoidensa seurassa ylempään sarjaan. Nyt Robin ottavat tosissaan niin asiakkaat kuin kilpailijat.
Kaiken muun ohella Robi on tehostanut yritysilmettään, markkinointiaan ja markkinointiviestintäänsä. Alkuperäinen yritysnimi Ramtec on siirretty taustalle, ja vast’edes kaikki toiminta tapahtuu Robi-brändinimen alla. Uusien edustajien avulla Robi lisää myyntiään, ja markkinointiviestinnässä on siirrytty aktiivisesti hyödyntämään niin kansainvälisiä kuin kansallisiakin ammattilehtiä. Myös kotisivut on juuri uudistettu vastaamaan entistä dynaamisempaa yritysilmettä.
Laajentunut edustajaverkko
Robi on laajentanut edustajaverkkoaan voimakkaasti. Viimeksi uusia edustajia hankittiin Bauma-näyttelyssä, jossa useat tahot ottivat yhteyttä haluten edustaa uutta kansainvälistä valmistajaa.
Nyt Robilla on edustus seuraavissa maissa: Ruotsi, Norja, Viro, Hollanti, Venäjä, Ukraina, Puola, Unkari, Romania, Bulgaria, Australia ja Uusi-Seelanti. Edustussopimusneuvotteluja käydään parhaillaan useiden muiden, etenkin eurooppalaisten, maiden kanssa. Bauma-näyttelyssä Robi myi laitteita myös Yhdysvaltoihin, ja sinnekin on tarkoitus saada edustaja. Myös Suomen myyntimuoto ratkeaa lähiaikoina.
Edustajien yhteystiedot saa ottamalla yhteyttä Robin myyntiin.
Laajentunut tuotevalikoima
Muutaman viime kuukauden aikana Robi on laajentanut tuotevalikoimaansa kattamaan lähes kaikki purkuun ja purkujätteiden käsittelyyn tarvittavat lisälaitteet. Tuotevalikoima käsittää nyt seuraavat tuoteperheet:
• Hydrauliset iskuvasarat
• Multiprosessorit
• Pulveroijat
• Seulamurskaimet
• Murskainkourat
• Purku- ja lajittelukourat
• Seulakauhat
• Käsittelykourat
Tarkemmat tiedot kaikista tuotteista löytyvät toisaalta kotisivuiltamme.
Maailmanluokan valmistajaksi
Robin tavoitteena on tulla maailmanluokan tunnustetuksi laitevalmistajaksi. Purkualan lisälaitteiden valmistajia on maailmalla kymmenittäin, mutta se ei Robia haittaa. Valmistajien joukossa on kuitenkin vain muutamia todella kansainvälisiä yrityksiä, ja siihen joukkoon Robi tähtää.
Robi kasvaa ja kehittyy…